Hautakiveen, muistomerkkiin tai laattaan on mahdollista kaivertaa uusia nimiä.
Kaiverruspalvelumme
Kaiverrus-palvelumme
Lisätekstien kaiverrus
Jos hautakivessä tai laatassa on tyhjää tilaa, on siihen mahdollista kaivertaa lisää tekstiä tai uusia nimiä. Jotkut haluavat muistomerkkiin esimerkiksi runon tai mietelauseen. Mikäli kiveen ei mahdu enää uutta tekstiä, voidaan kiven tekstit hioa ja kaivertaa uudestaan esimerkiksi hieman pienemmällä koolla, jolloin toivottu lisäys voidaan tehdä.
Uuden tekstin kaiverrus tehdään aina verstaalla, ja kokonaishintaan kuuluu kaiverruksen lisäksi myös kiven kuljetus. Jos kivi on vanha tai siinä jo olevat tekstit kuluneet, vanhat tekstit voi uudistaa samalla maalaamalla tai kultaamalla. Näin lopputuloksesta saadaan yhdenmukainen.
Kiinnostuitko palveluistamme?
Autamme sinua kaikkeen kivipalveluihin liittyviin asioihin. Valitse alta yhteydenottotapa.