Olemme vuonna 1991 perustettu kotimainen hautausalan yritys ja tarjoamme hautausalan palveluja luotettavasti 30 vuoden ammattitaidolla. Entisöimme ja huollamme hautakiviä ja muistomerkkejä asiantuntevasti. Meille on myönnetty AAA-luottoluokitus vuonna 2004, joka on Suomen parhain luottokelpoisuusluokka.
Mikäli hautakivi kaipaa puhdistusta tai tekstit kunnostusta, hoidamme ne puolestasi. Hautakiveen voi tarvittaessa kaivertaa myös lisänimiä.
Hautakivet saattavat kallellaan ollessaan aiheuttaa vaaratilanteita painonsa vuoksi. Autamme mielellämme hautakiven, muistomerkin tai reunakivien suoristamisessa.
Jotta hautakivet ja muistomerkit säilyttävät arvokkuutensa vuosien vieriessä, on niitä hoidettava asianmukaisella tavalla. Puhdistamme ja huollamme hautakivet ja muistomerkit tehokkaasti.
Puhdista hautakivi vuosittain mahdollisimman neutraalilla pesuaineella, jotta kivipinta säilyy hyvänä. Jos tekstien kaiverrukset on kullattu tai maalattu, niiden hankaamista kannattaa välttää, jolloin pinnoite ei kärsi.